3D-tulosteiden maalaus

[PeS]

Karkeiden tai karkeahkosti tulostettujen 3D-printtien maalauksessa näyttää usein vallitsevan ajatus, että paksulla tai lukuisilla paksuilla maalikerroksilla voidaan korjata tulostuksen epätarkkuuudet tai karkeahko pinta. Paksu maalikerros kyllä korjaa virheitä, mutta samalla nurkat ja kulmat täyttyvät ylimääräisellä maalilla — ne pyrkivät pyöristymään ja myös yksityiskohdat katovat. Paksut maalikerrokset myös kasvattavat yllättävän paljon osien ulkomittoja. Printtien pintaa voidaan korjata vähän kevyemmilläkin tavoilla.

Oheisissa kuvissa on maalaamalla korjattu Shapewaysin FXD-tulostusmenetelmällä printattujen osien pinta. Kyseessä on Dv12 2501:n konepeitot — eli sähköveturi, joka palautettiin takaisin dieseliksi, siis yksilötapaus. Oleellista on käyttää tasaiseksi vetäytyvää täyttöpohjaalia, eli maalia joka sisältää pintaa silottavia partikkeleita. Yhtä oleellista on käyttää riittavästi ohennetta ja pienoismalliruiskua alhaisella paineella, jotta maalin määrää voidaan kontrolloida tarkasti. Erinomainen purkkitavarana myytävä täyttöpohjamaali on Gunzen Surfacer (T:mi Martti Kuivalainen). Kuvissa näkyvät printit on maalattu kolmeen kertaan: yhden kerran Surfacer 500:llä ja kaksi kertaa Surfacer 1200:lla. Ohennus valmistajan omalla ohenteella 1:1:een. Surfacer-numero kertoo täyttöpartikkelien karkeuden samalla logiikalla kuin vesihiontapaperin karkeus ilmoitetaan — mitä suurempi numero, sitä hienompi partikkeli.

Surfacer on erinomainen maali. Se sisältää hyvin voimakasta liuotinta, jolloin pinta vetäytyy nopeasti sileäksi. Välihionnan voi sileillä suorilla pinnoilla tehdä nro 1000 vesihiontapaperilla veden kera — suurin osa kuvissa näkyvien osien pinnoista on kuitenkin hiomattomia. Säleiköt ja koholla olevia yksityiskohtia sisältävät pinnat on hiottu varovasti lasiharjalla. Vesihiontapaperista voi myös leikata pieniä palasia, joita hiottaessa pidetään pinseteissä, jolloin pääsee käsiksi kapeikkoihin tai jolloin voi kiertää yksityiskohdat. Pienoismalliruiskua käytettäessä maalikerrosten vahvuus jää ohueksi ja terävät alueet pysyvät terävinä. Tästä on hyvä jatkaa pintamaalausta tai lakkausta. Kuvissa näkyvistä osista tosin tällä kertaa valmistimme kaksipuoleisen muotin, jolla lopullista mallia varten valettiin hartsiosat.

[LOK]

Osaisitko PeS sanoa, helpottaisiko Mr Surfacerin käyttö lasersintraamalla (SLS) valmistettujen nailonprinttien (materiaali PA2200) siloittelussa? Jos 3D-tulostaisin yläpuolen Dv12-mallin karkeammasta nailonista, niin riittäisikö Mr Surfacerin tasoituskyky peittämään pintakarkeudet häivyttämättä kuitenkaan säleikköjä ynnä muita detaileja? Shapewaysin hyvälaatuinen FXD-materiaali maksaa 3-6 kertaa enemmän kuin käyttämäni PA2200-nailon, joten palveluntarjoajaa en haluaisi vaihtaa (Käy parin vaunumallin teko muutoin turhan tyyriiksi).

Olen lukenut Pienoismallit.netin Dm4-blogin, jossa karkea 3D-tulostettu koppa siloitellaan Mr Surfacerilla. Blogin tapauksessa Dm4:n koppa ei kuitenkaan tainnut sisältää herkästi tukkeutuvia detaileja. (Linkki blogiin: http://www.pienoismallit.net/galleria/malli_8217/)

Olen itse toistaiseksi tyytynyt siloittelemaan nailoniset 3D-tulosteeni Mastonin mattamustalla spraypohjamaalilla numero 520, hiomaan pahimmat alueet kuivalla vesihiomapaperilla (karkeudet 600, 800 ja 1000) sekä viimeistelemään pinnat kirkkaalla Mastonin mustalla spraymaalilla numero 122. Kirkkaan mustan maalikerroksen jälkeen olen pintamaalannut mallini. Mastonin mustat spraymaalit ovat halpoja (5 € per 400 ml:n purkki) ja niiden saatavuus on erinomainen ympäri Suomen (mm. Prismat myyvät Mastonia).

Pohjamaalaukset olen suorittanut siten, että levitän ensin paksuhkon kerroksen mattapohjamaalia, jonka jälkeen annan ensimmäisen kerroksen vetäytyä noin 10 minuuttia. Odottelun jälkeen spraymaalaan ensimmäisen kerroksen päälle toisen vastaavanlaisen kerroksen. Jos kyseessä on vaunurunko, niin aloitan pohjamaalauksen vaunun alapinnoilta. Toisen pohjamaalikerroksen levityksen jälkeen odotan vielä 20 minuuttia, jonka jälkeen käännän vaunurungon oikeinpäin maalaustelineelle. Maalaan tämän jälkeen vaunun yläpinnat vastaavalla tekniikalla, jolloin vaunurungon kyljet saavat saman maalaussession aikana neljä tasoittavaa pohjamaalikerrosta yllensä. Viikon kuivuminen, välihionta mainituilla karkeuksilla ja kiiltävän mustan maalikerroksen levitys samalla tekniikalla, tosin hieman ohuempia maalikerroksia levittäen.

Ohessa mahdollisimman korkealla kuvaresoluutiolla sekä mahdollisimman paljastavalla valaistuksella otettuja valokuvia siitä, mihin pintakäsittelymenetelmälläni pääsee. Olen jättänyt lehtijousipakkojen raot suosiolla mallintamatta, sillä SLS-printterin tarkkuus ei vielä riitä niiden tuottamiseen. Käsittely pyöristää aavistuksen lehtijousen profiilia, mutta muilta osin lopputulos on varsin mukiinmenevä, kun huomioi että ollaan taas kengännauhabudjetilla liikenteessä. Pohjustetut, pintamaalatut ja lakatut 3D-tulosteeni näyttävät normaalivalaistuksessa tasaisilta ja tuntuvat pintoja kosketeltaessa täysin sileiltä.

K14-teli (H0) käsittelemättömänä.JPG

K14-teli (H0) ensimmäisen pohjamaalikerroksen jälkeen.JPG

K14-teli (H0) pintamaalattuna ja lakattuna.JPG

Spraymaalien paksuus on sekä etu että haitta. Paksu maali tasoittaa varsin hyvin karkeuksia, mutta toisaalta spraymaalit totisesti paksuntavat herkästi detailiosia: 0,3 mm:n uushopealangasta tehdyt otetangot ovat pintamaali- ja lakkakerroksien jälkeen lähes tuplanneet halkaisijansa. Lisäksi spraymaalia on toisinaan hyvin hankalaa levittää peittävästi esim. katveessa olevien kuormatilojen nurkkiin, sillä spraypullon maalisuihkua ei voi hallita kunnolla. Tämä johtaa herkästi maalipinnan krakleerautumiseen, kun epätoivoinen mallari yrittää sumuttaa maalia yhä uudestaan ja uudestaan huonosti maalautuneelle alueelle (nimimerkillä "Krakleerautuminen tullut tutuksi" ).

Spraymaalin levittämisen vaikeus näkyy varsin hyvin alapuolen kuvan vaunurungossa: pystypalkkien reunamilla ja luukun alueella rungon pinta on selvästi karkeampi kuin rungon muissa osissa. Olisin valmis vaihtamaan oman tekniikkani nopeampaan sekä laadukkaampaan, mutta silti suhteellisen edulliseen siloittelumenetelmään.

Kertaalleen mattapohjamaalattu runko sekä matta- ja kirkaspohjamaalatut pyöränkannattimet.JPG

EDIT: tekstiä selvennetty ja oikoluettu.

[PeS]

Helpottaisiko Mr Surfacerin käyttö lasersintraamalla (SLS) valmistettujen nailonprinttien (materiaali PA2200) siloittelussa? Jos 3D-tulostaisin yläpuolen Dv12-mallin karkeammasta nailonista, niin riittäisikö Mr Surfacerin tasoituskyky peittämään pintakarkeudet häivyttämättä kuitenkaan säleikköjä ynnä muita detaileja? Shapewaysin hyvälaatuinen FXD-materiaali maksaa 3-6 kertaa enemmän kuin käyttämäni PA2200-nailon.

Dv12 2501:n osat on lähtökohtaisesti piirretty käyttämään Shapewaysin FXD-tarkkuutta, eli yksityiskohtien mitat on optimoitu käytettävän tulostusmenetelmän mukaisesti. Todennäköisesti kaikki ei edes toistuisi karkeammalla tulostusmentelmällä. Yleisemmin käytetty Shapewaysin FUD ei anna kovin tarkkaa lopptulosta. Parasta lienee suunnitella piirustus aina käytettävän tulostusmenetelmän mukaisesti — jätetään tyynesti joitain yksityiskohtia pois ja mahdollisesti liioitellaan joitain. Modernit vaunut ovat siinä mielessä kiitollisia aiheita, että esikuvatkin ovat pelkistettyjä vanhemman ajan suunnitteluun verrattuna. Jossain tapauksessa sarja ehkä voisi koostua karkeammin printatusta rungosta, johon sitten liitetään irto-osina vaikkapa tarkemmalla tulostusmenetelmällä printatut lehtijouset ja laakeripoksit — jos sama jousi ja poksi toistuu monissa malleissa, voisi ne tuottaa taloudellisesti järkevästi vaikkapa valamalla.

Olen lukenut Pienoismallit.netin Dm4-blogin, jossa karkea 3D-tulostettu koppa siloitellaan Mr Surfacerilla. Blogin tapauksessa Dm4:n koppa ei kuitenkaan tainnut sisältää herkästi tukkeutuvia detaileja. (Linkki blogiin: http://www.pienoismallit.net/galleria/malli_8217/)

Dm4 on hyvä huono esimerkki siitä, miten ei kannata toimia. Lähtökohtaisesti karkeasti tulostettu kori ei sisältänyt yksityiskohtia lainkaan — pinnat olivat käytännössä täysin sileitä, joten printin päälle oli helppo levittää useita kerroksia täyttöpohjamaalia. Suorien sileiden pintojen hiominen oli myös helppoa. Vajaat kymmenkunta kerrosta maalia printin päälle lisättiin. Eri tavoilla valmistetut yksityiskohdat lisättiin koriin myöhemmin.

Kuten blogista selviää, käytettiin näin viimeisteltyä koria hartsivalun masterina. Valu onnistuikin hyvin. Ikkunat valmistettiin matalapainevaluna ruiskupuristamalla alumiinimuottiin — taloudellisesti tämä vaikutti järkevältä, koska moottorivaunun korissa on paljon samankokoisia ikkunoita. Itse korin seinämävahvuus oli kuitenkin niin suuri, että ikkunoiden paksuutta ei voinut lisätä sellaiseksi, että ikkunaruutuihin olisi saanut asennusta varten olakkeet. Tämähän on tapa monissa muovisarjoissa. Seinää ohuemmat ruudut siis vain painetaan paikoilleen aukkoon kitkaliitoksella ja varmistetaan varovasti pikaliimalla (jonka riskinä on ruudun tuhraantuminen tai muoviosan krakeloituminen, eli huurtuminen).

Tässä vaiheessa paljastui menetelmän heikkous. Käytännössä jokainen ikkuna-aukko on keskenään hieman eri kokoinen, vaikka niiden pitäisi olla saman kokoisia. Karkea tulostus on vaikuttanut tähän, ikkuna-aukkojen pakkelointi ja hionta, mutta myös hartsivalumenetelmä, jolloin jokainen valettu osa ei tunnetusti ole keskenään täysin samankokoinen (valujen kokoerot ovat yleensä pieniä, mutta joskus merkityksellisiä). Kaiken kaikkiaan ikkuna-aukkojen kokoerot eivät ole suuria eikä niitä edes havaitse silmällä. Kitkaliitokseen perustuvassa ikkunaruutujen asennuksessa ongelma on sen sijaan "käsinkosketeltava". Ruutu jo joko liian tiukka tai liian väljä. Jokainen ruutu on sovitettava paikoilleen erikseen ja erittäin huolellisesti. Siksi emme ole tehneet mallista myyntisarjaa — korin kokoaminen edellyttää aivan liian suurta tarkkuutta, joten olemme myyneet sitä vain valmiiksi koottuna.

Palataan alkuperäiseen kysymykseesi Surfacerin toimivuudesta printtaamissasi kohteissa. Todennäköisesti se toimii, mutta maalaus on tehtävä useamman kerran kuin mitä teet käyttämällä Mastonin spray-maaleja, eli työtä on tiedossa vähän enemmän. Kyllähän monta ohutta maalikerrostakin lopulta peittää yksityiskohtia samalla tavalla kuin harvempi paksu maalikerros. Kun yksi maalikerros on ohut, niin kontrolli toimii kuitenkin paremmin — ja ylipäätään maalauksen kontrolli toimii ruiskulla spray-pulloa paremmin. Toki maalien peittävyydessä ja tasoittuvuudessakin on eroja. Ei kai auta muuta kuin kokeilla.

[LOK]

Olen itse kokeillut Mr Surfacerin vaihtoehtona edullisempia ja helpommin saatavilla olevia Mastonin sprayruiskukittejä. Mastonin ruiskukitit ovat paksua tavaraa, joten kittauksessa saa olla erittäin tarkkana riittävän ruiskutusetäisyyden kanssa. Nämä aineet tukkivat ja pyöristävät hennot detailit armotta vähänkään raskaammalla "liipaisinsormella" levitettäessä. Näiden seikkojen johdosta Mastonin ruiskukittien käyttö on jäänyt omissa projekteissani lähinnä kokeiluihin.

Mastonin ruiskukittien vertailua.JPG

Mastonin CarColor-ruiskukitti tuottaa kuivuessaan melko herkästi karkeaa pintajälkeä: jopa alkuperäistä 3D-tulostepintaa karkeampaa tekstuuria (Ohut kittikerros ei tasoitu hyvin itsestään ja paksumpi kerros taasen peittäisi detailit). Lisäksi CarColor-ruiskukitti on paksummasta olemuksestaan huolimatta herkästi valuvaa, joten kerrosten suihkuttelussa saa olla tarkkana. Karkeahkosta pintalaadusta huolimatta CarColor-ruiskukitti on helposti hiottavaa, joten karkeuden saa tehokkaasti häivytettyä hiomapaperilla. Ongelmana tosin on, että koko 3D-printti pitää ruiskukittauksen jälkeen koluta huolellisesti läpi hiomapaperilla: kaikki kittiä saaneet alueet muuttuvat karkeiksi. CarColor-ruiskukitti on myös kalliimpaa (13 € per 400 ml, Hong Kong -tavaratalo) kuin Mastonin mustat maalit. Helpomman hiottavuutensa ansiosta CarColor-ruiskukitti saattaisi kuitenkin olla Mastonin mustia maaleja parempi vaihtoehto Dm4-moottorivaunun koriaihion kaltaisille 3D-tulosteille.

Olen kokeillut CarColor-kittiä suoraan 3D-tulosteen pinnalle levitettynä sekä Mastonin mustan 520-pohjamaalikerroksen ylle levitettynä (kuva alla). Kitti toimi kummassakin kokeilussa ongelmitta. Tasalaatuisen pintamaalikerroksen vuoksi lienee suositeltavampaa kuitenkin levittää ruiskukitti pohjalle ja musta maalikerros vasta hiotun kittikerroksen päälle.

Ruiskukitattu K14-teli (musta spraypohjamaali alla).JPG

Kokeilin myös vielä edullisempaa Mastonin COLORmix-ruiskukittiä, mutta se osoittautui pienoismallipuuhiin totaalisen sopimattomaksi heti alkuunsa: Ruiskukitti oli erittäin paksua ja se sisälsi ilmakuplia. Kun kuivunutta kittipintaa alkoi hiomaan, muuttui 3D-tulosteen pinta "reikäjuustoksi" kittikerroksen sisältämien onteloiden paljastuttua pinnan alta. Reikäistä kittipintaa joutui korjaamaan toisella kitillä, jotta mallin sai pelastettua.

Toivottavasti ruiskukittikokeilujeni tulokset helpottavat muita mallareita tekemään parempia valintoja pohjustusaineiden suhteen.

[PeS]

Pienoismallikäyttöön tarkoitettujen maalien ja täyttöpohja-aineiden ero esim. autokäyttöön tarkoitettujen tuotteiden välillä on monesti "mittakaavaero". Täyttämiseen tarkoitetut partikkelit ovat pienoismallikäytössä selvästi hienojakoisempia, maaleissa taas pigmenttihiukkaset ovat kooltaan pienempiä. Tämä vaikuttaa lopputulokseen. Lopputulokseen vaikuttaa myös se, käytttääkö spray-kannuja vai pienoismalliruiskua. Ruiskua käytettäessä maalin ohennussuhdetta voi hallita, samoin ruiskutuspainetta, jolloin pintaan kertyvän maalin määrä on paremmin kontrollissa. Spray-pulloilla ei pääse samaan.

[Jaska]

Hienosti onnistunut telin tulostus. Itse olen tulostellut myös teliä Prenta Duo tulostimella, mutta ainakaan vielä en ole saanut ihan yhtä siistiä tulostejälkeä aikaiseksi. Yritän tulostaa kokonaisen toimivan telin, johon vain lisättäisiin akselit paikalleen. Teli on ylösalaisin, koska tulostus onnistuu niinpäin paremmin.

[LOK]

Ohessa Jaskan mainitsemaan tulostussuuntaan liittyviä havaintojani sekä yleisesti tämän hetken käytetyimpien 3D-tulostustekniikoiden vertailua. Samalla myös joitakin 3D-tulosteiden siloitteluvinkkejä, jotta ei karattaisi liian kauas otsikon aiheesta.

Pursotusperiaatteella (FDM) toimivien 3D-tulostimien (esim. Prenta) suurin ongelma on, että kappaleen pinnoista tulee "makkarakuvioisia". "Makkarakuvio" on koko ajan muuttunut vähemmän häiritseväksi tekniikan kehittyessä, mutta pursottamalla valmistettu 3D-tuloste vaatii edelleen melkoisesti pakkelia ja hiontaa. Hienovaraiset detailit todennäköisesti peittyvät täysin "makkarakuvion" paklauksen alle.

Jos pursottava 3D-printteri ei käytä poispestävää tukimateriaalia, niin printtaussuuntaakaan ei välttämättä pysty valitsemaan kappaleen detailien kannalta optimaalisesti: 3D-tulostimet tulostavat tavallisesti vain XY-suunnassa kaikkein parhaimmalla resoluutiollaan. Detaileille optimaallisin tulostussuunta voi olla mahdoton ilman tukimateriaalia, sillä tyhjän päälle tulostettavat siltarakenteet saattaisivat notkahtaa. Jaskan ottama kuva printtipinnan "makkarakuviosta" sekä pienestä notkelmasta, joka muodostui tyhjän päälle tulostettaessa: viewtopic.php?f=28&t=1516#p8895

Pursottavien 3D-tulostimien etuja ovat verrattain matala hankintahinta (alkaen 500 euroa) sekä mahdollisuus tasoittaa käytetyn ABS-muovin "makkarapinta" peilisileäksi asetonihöyrytyksellä. Pienoisrautatieharrastajat voivat tosin käyttää asetonihöyrytystä vain rajoitetusti mallailuun, sillä höyrytys pyöristää kappaleesta nurkat. Ohessa kuitenkin lyhyt englanninkielinen Youtube-video, miten höyrytyksen voi tehdä suhteellisen turvallisesti (Jotkut käyttävät myös nopeampaa, mutta räjähdysherkkää asetonin kiehutusmenetelmää): https://www.youtube.com/watch?v=h2lm6FuaAWI

Lasersintaavat (SLS) 3D-tulostimet ovat tällä hetkellä varsin ylivoimaisia hinta-laatusuhteeltaan, sillä niissä kappale rakennetaan hienojakoisesta muovi- tai metallijauheesta kerros kerrokselta laserilla yhteen sulattamalla. Kappaleeseen kuulumaton jauhe tukee valmistuvaa kappaletta tulostusprosessin ajan, jolloin siltarakenteet eivät pääse notkahtamaan tulostettaessa. Tämän ansiosta kappale voidaan useimmiten tulostaa detailien kannalta optimaallisimmassa asennossa. Valmis kappale kaivetaan jauheen keskeltä ja puhalletaan puhtaaksi. Lasersulatuksen ansiosta "makkarakuviota" ei muodostu ja kappale on mekaanisesti suunnilleen yhtä kestävä kaikissa vetosuunnissa. Kerros kerrokselta tapahtuvassa sintrauksessa voi ääritapauksissa muodostua porrasmaista pykäläkuviota, mutta taitava 3D-tulostaja osaa minimoida porraskuvion valitsemalla tulostussuunnan sopivasti. Olen valmistanut omien vaunujeni kaikki 3D-tulostetut osat nailonista lasersintraamalla.

Lasersintraavalla 3D-tulostimella voi tehdä moniosaisia kappaleita, jotka olisivat muilla valmistusmenetelmillä (jyrsintä, FDM-tulostus) jopa mahdottomia ilman erillistä jälkikokoonpanoa: Sintraamalla voi valmistaa esim. täysin toimivan telaketjun, jossa ketju on valmiiksi telapyörien ympärillä. Sintraamalla voi valmistaa myös täysin toimivia pienoismallivaihteistoja ilman, että mallarin pitäisi asentaa niihin jälkikäteen yhtäkään ratasta tai akselia paikalleen. (Tätä testaan jossain välissä: ei tarvitse sen jälkeen enää miettiä mistä saisi sopivia rattaita vetureihin. (Sähkö)moottoreita ne ei vielä pysty 3D-tulostamaan. )

Lasersintrauksessa yleisesti käytettävä nailon on edullista (Suomessa 1-2 €/ml) ja se tuottaa parhaimmillaan yläpuolen kuvan mukaista jälkeä. Perusnailonin ongelma tosin on se, että paljasta nailonpintaa ei kannata lähteä hiomaan käsipelillä: Nailonpinta "nukkaantuu" herkästi hiontakäsittelystä tuottaen rumia "haituvia". Printtipinnalle pitää ensin levittää kittiä tai pohjamaalia, johon hionta varsinaisesti kohdistuu. Printtifirmat tarjoavat nailontulosteille edullista hiontapalvelua, mutta käytetty menetelmä pyöristää tulosteen kulmia. Menetelmä ei myöskään kykene hiomaan esim. kuormatilojen nurkkia.

PeS:n käyttämässä 3D-tulostusmenetelmässä kappale valmistetaan valokovettuvasta muovista. Kone tulostaa ensin poispestävästä tukimateriaalista reunat, jonka jälkeen se valaa tukimateriaalin rajaamalle aluelle valokovettuvaa muovia. Muovi kovetetaan sekunnin kymmenyksissä UV-lampun välähdyksellä, jonka jälkeen printteri tulostaa taas uuden tuki- ja muovikerroksen edellisen kerroksen päälle. Kerrokset ovat jopa alle hiuksen paksuuden, joten tulostusjälki ja detailitaso ovat PeS:n lataaman aloitusviestin kuvan mukaisia. Tekniikalla pystyy periaatteessa tismalleen samaan kuin lasersintraamalla, tosin valokovettuva muovi ei ole oman kokemukseni perusteella mekaanisesti yhtä kestävää kuin nailon.

EDIT: teksti oikoluettu.
EDIT 2: linkki korjattu.

[mattih]

Kylläpä on PeS hyvännäköistä jälkeä tuo tuloste ja pintakäsittely! Millaista tuo FXD-tuloste on ennen käsittelyä? Onko se FUD:n tapaan vahasta tahmea, vai kuiva pinta johon maali tarttuu hyvin? Täytyypä tutustua tuohon aiheeseen tarkemmin.

Itse kokeilin kanssa noiden nailon-tulosteiden käsittelemistä Mr Surfacer -täytepohjamaaleilla, ja valitettavasti tulokset ainenkin mun kynäruiskusta ovat yhtä katastrofaalisia kuin muutkin yritykset noiden nailon-tulosteiden kanssa. Tuntuu että nuo polyamidit hylkivät kaikkia kokeilemiani maaleja, ja niiden hiominen tuntuu mahdottomalta.

Kokeilin ensin ruiskuttaa Mr Surfacer 500:sta muuten käsittelemättömälle polyamiditulosteelle, ja reaktio tuntui täsmälleen samalta kuin aiemmin muilla maaleilla: Materiaali hylkii maalia ja puuroutuu sen pinnalle. Muutaman maltillisen ohuen maalikerroksen yrityksen jälkeen kyllästyin, ja ruiskutin maalia runsaammin, toiselta puolelta mallia suorastaan kylvetin sen maaliin:

3dprint1.jpg

Tämän pinnan ruiskiminen kynäruiskulla oli tuskaa, ruiskutin maalia yhteen vaunuun lähes pari tuntia!

Kuitenkin kuivuessaan pinta oli yhtä röpöläinen kuin aloittaessa.

3dprint2.jpg

Epäilin että onko kyse taidoistani käyttää kyseistä maalia, joten pintakerrosten kuivamista odotellessani ruiskin Surfacer 500 -maalilla myös toiseen h0-projektini, jonne alunperin piti käyttää autopohjamaalia. Sen pinnalla Mr Surfacer 500 näyttää toimivan, vaikkei pinta olekaan yhtä kaunis kuin normaalisti Decovärin autopohjamaalia käyttämällä:

3dprint3.jpg

Sekä tästä että edellisistä yrityksistä viisastuneena en jatkossa enää koske pitkällä tikullakaan noinin polyamidi-tulosteisiin.

FUD:n kanssa sentään on suht hyviä kokemuksia, siitä sentään saa mielestäni suht kelvollista jälkeä jopa suht pienellä pintakäsittelyllä, kuten tämän Harri Haaviston suunnitteleman Tve4-tulosteen kanssa:

3dprint4.jpg

Täytyy jatkaa kokeiluja FUD:n ja FXD:n kanssa

[LOK]

Itse kokeilin kanssa noiden nailon-tulosteiden käsittelemistä Mr Surfacer -täytepohjamaaleilla, ja valitettavasti tulokset ainenkin mun kynäruiskusta ovat yhtä katastrofaalisia kuin muutkin yritykset noiden nailon-tulosteiden kanssa.

Kiitos mattih Mr Surfacerin ja kynäruiskun kokeilemisesta nailonprinteille. Mr Surfacer ja kynäruisku eivät selvästikään anna mitään lisäarvoa nailonprinttien pinnan siloitteluun: tekevät näemmä jopa huonompaa jälkeä kuin Mastonin maalikäsittely, ja hintakin on korkeampi.

Tuo karkea pinta Gbl-vaunussasi johtunee siitä, että olet ruiskuttanut liian ohuen kerroksen kittiä (Vertaa ylempänä olevan ruiskukittikokeiluni mainintoihin), tai sitten kynäruiskusta ulos tuleva kittiseos ehtii haihduttamaan liikaa liuotintaan ilmalennon aikana.

Nailonprintin pinta on huokoinen, joten se imee nopeasti liuotinta itseensä ensimmäisen maali/kittikerroksen levityksen yhteydessä. Tämän takia ensimmäinen maali/kittikerros ei ehdi tasoittua lainkaan, jos kerros ruiskutetaan liian ohuena -> Partikkelit jäävät pinnan pieniin rosoihin ja korostavat niitä entisestään (Syyllistyin samaan virheeseen, kun aloin käyttämään nailonprinttejä: tuli vieläkin karkeampaa pintaa kuin mattih:n tapauksessa). Paksumpi pohjamaali/kittikerros tuo pinnalle enemmän liuotinta, jolloin ensimmäisen pohjamaali/kittikerroksen partikkeleille jää enemmän aikaa vetäytyä syvemmälle printin pintaan -> tasaisempi lopputulos.

Kynäruiskulla kittiä voisi myös ohentaa enemmän, mutta en tiedä auttaisiko se asiassa: saattaa alkaa valumaan. Käytännön kokemukseni rajoittuu tällä hetkellä spraypullomaaleihin ja -kitteihin.

Tuntuu että nuo polyamidit hylkivät kaikkia kokeilemiani maaleja, ja niiden hiominen tuntuu mahdottomalta.

En ole omissa Mastonin kitti/maalikokeiluissa koskaan huomannut, että nailon hylkisi maalia/kittiä. Hyvin on maali pysynyt paikallaan jopa pystysuorissa pinnoissa maalauksen ajan. Maali ei ole lähtenyt valumaan pinnoilla vaikka olen täristänyt kappaletta voimakkaasti maalauksen aikana. Kuivuessaan maali on todella vahvasti kiinni nailonprintin pinnassa, joten maali ei lohkea esim. maskeerausteipin matkaan seuraavia kerroksia maalattaessa. Ehkä tuo fiilis hylkivästä nailonpinnasta johtuu juuri siitä, että maali ei ole ehtinyt vetäytyä huokosiin. Jos printtipintaa ei ole täsmitty likaisilla sormilla, niin maalin kyllä pitäisi tarttua hyvin nailoniin.

Hiomisen kanssa ei ole ollut ongelmia, kunhan vain muistaa hioa pohjamaalikerrosta/kittikerrosta. Itse suoritan pohjamaalaus-hiontavaiheen kahdesti printeilleni, tosin toisen pohjamaalausvaiheen jälkeen ei yleensä ole enää tarvinnut koskea hiomapaperiin (kyseessä siis oma menetelmäni).

mattih:n kokeilun perusteella kannattanee näemmä jättää kynäruisku pois nailonprintin pohjamaalauksessa/kittauksessa. Kynäruiskua ei ole tarkoitettu paksujen maalikerrosten tuottamiseen: ainakin se on koko kynäruiskun idean vastaista. Itse tulen mattih:n kokeilusta viisastuneempana jatkamaan paksumpien spraypullomaalien käyttöä nailonprinteille. Pintamaalauksessa saatan tosin vaihtaa spraypullon kynäruiskuun: pääsen sitten helposti pintamaalaamaan ahtaimmatkin paikat 3D-tulosteesta.

Millaista tuo FXD-tuloste on ennen käsittelyä? Onko se FUD:n tapaan vahasta tahmea, vai kuiva pinta johon maali tarttuu hyvin?

Valokovettuvissa printtimateriaaleissa voi toisinaan olla tukiaineena käytetyn vahan jäämiä, jotka estävät maalauksen. Tukiaineen jäämät voi tosin poistaa kotikonstein liottamalla printtiä esim. kaustisessa soodassa (natrium- tai kaliumhydroksidin vesiliuos), jonka jälkeen kappale huuhdellaan huolellisesti vedellä. Kappaleen pitää antaa kuivua rauhassa ennen maalausta (Kokeiltu on, toimii). Printtifirmoilta voi ja kannattaa tosin pyytää vahvistusta asiasta, ennen kuin lähtee upottamaan kallista printtiä lipeäliuokseen.

EDIT: kirjoitusvirheet korjattu.

[PeS]

Oheisissa kuvissa näkyy nylonista (vai oliko tämä mahdollisesti ABS:ää?) tulostettu Dm4-originaali sekä Surfacerillä ja hionnalla käsitelty lopullinen kappale. Gunzen Surfaceria voi levittää myös pensselillä, mikäli pinta on hyvin karkea ja pinnan muodot antavat tähän mahdollisuuden. Surfaceria on saatavilla myös spray-pulloissa, jos tykkää spray-pulloista enemmän kuin ruiskusta. Surfacer siis toimii erinomaisesti ja se voidaan käsitellä täysin sileäksi sopivilla hiontamenetelmillä. Surfacer tasoittuu hyvin ja vesihionnassa pinnasta muodostuu täysin sileä. Surfacerin avulla jopa balsan kaltaiseen kappaleeseen saadaan muovia muistuttava pinta, kun kerroksia levitetään riittävästi ja tehdään huolellisesti riittävä määrä välihiontoja.




Automaaliliikkeet myyvät myös täyttöpohjamaaleja spray-pulloissa — esim. Decoväri. Ne sisältävät samalla tavalla täyttäviä partikkeleita kuin Gunzen täyttöpohjamaali. Spray-pullon ja ruiskun välisiä eroja kirjallisuudessa on käsitelty runsaasti. Spray-pullon ongelmana on suuri ruiskutuspaine, suuri ruiskuavan maalin määrä ja rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa suuttimen toimintaan (=huono säädettävyys). Spray-pullo on kuitenkin näppärä ja helppokäyttöinen. Ruiskua käytettäessä ruiskutuspaine taas on erittäin hyvin hallinnassa ja maalin ohennussuhdetta voi säätää tarpeiden mukaan. Maalausta ja ruiskuavan maalin määrää voidaan siis kontrolloida erittäin tarkasti. Ruiskun puhdistaminen aiheuttaa oman lisätyönsä, jota spray-pulloa käytetttäessä ei ole.

Pohjamaalia tai täyttöpohjamaalia maalattaessa voidaan ruiskussa käyttää surutta suurta suutinta tai peräti karkeampaa ruiskua. Kun käytetään täyttöpohjamaalin kaltaista nopeasti haihtuvaa maalia, voidaan ruiskutuspaine myös säätää alhaiseksi — esim. 0,8 baaria. Tällä tavalla maalausta voidaan kontrolloida erittäin tarkasti — maalia virtaa vain pieni määrä, jolloin syvänteiden maalaus on halilinnassa. Kun käytetään nopeasti haihtuvia liuottimia, voidaan kohde maalata useampaan kertaan saman session aikana ilman odottelua — ohuet kerrokset kuivuvat nopeasti pintakuiviksi.

[PeS]

Kylläpä on PeS hyvännäköistä jälkeä tuo tuloste ja pintakäsittely! Millaista tuo FXD-tuloste on ennen käsittelyä? Onko se FUD:n tapaan vahasta tahmea, vai kuiva pinta johon maali tarttuu hyvin? Täytyypä tutustua tuohon aiheeseen tarkemmin.

FXD on käsittääkseni samaa tavaraa kuin FUD. Tulostuksen jäljiltä pinta on tahmea kuten FUD-tulosteessakin, mutta pesu sopivilla puhdistusaineilla korjaa tilanteen. Surfacer tarttuu hyvin pintaan. Kuten keskustelun alussa totesin, on pinta maalattu kolmeen kertaan — kerran 500:lla ja kaksi kertaa 1200:lla. Jokaisessa välissä välihionta kuvailemallani tavalla. Olennaista on maalata ohuin kerroksin ja riittävästi ohennetulla maalilla. Tällä tavalla kulmat säilyvät terävinä eivätkä yksityiskohdat mene tukkoon.

Emme käytä tulostetta lopputuotteessa eli valmiissa mallissa. En luota siihen, että maali pysyisi luotettavasti mallin pinnassa ajan myötä. Siksi valoimme konepeitoista kaksipuoleisen muotin. Mallissa käytettävä lopullinen osa on siis hartsia, jonka käyttäytymisestä on enemmän kokemuksia kuin tulosteen käyttäytymisestä — toisaalta muotilla voidaan valaa osia tarvittaessa lisää, jolloin ei tarvitse teettää uutta FXD-tulostetta, joka pitäisi maalata uudestaan. Kansainvälisiltä foorumeilta on tullut sellaista viestiä, että jotkut tulosteet voivan hikoilla maalipinnan alta. Nyt voimme samalla tarkkailla, miten FXD-tuloste käyttäytyy Surfacer pinnan alla. Tuloste on ollut maalattuna nyt muutaman kuudauden — toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään.

Toistaiseksi käytämme tulosteita vain valutyön mastereina. Jos tuotetaan rakennussarjoja, niin hinta-laatu-suhteella tarkka master-tuloste ja hartsivalu tuottavat parhaan lopputuloksen sekä laadullisesti että taloudellisesti — riippuen tietenkin sarjan määrästä. Todennäköisesti tulevaisuudessa printti on lopputuote, kun tulostusmenetelmät kehittyvät ja hinta tarkkuustulostuksessa laskee.

[mattih]

Gunzen Surfaceria voi levittää myös pensselillä, mikäli pinta on hyvin karkea ja pinnan muodot antavat tähän mahdollisuuden.

OK, kun tuo koppa nyt mulla on, eikä siitä muutakaan järkevää saa aikaan, voisi tuota sivelöintiä pensselillä kokeilla. Ilmeisesti ohennetta tarvitaan mukaan, muttei niin paljoa kuin ruskumaalauksessa. RIittäisiköhän jos maaliin lisäisi vain n. 10% ohennetta mukaan?

-Matti.

[PeS]

OK, kun tuo koppa nyt mulla on, eikä siitä muutakaan järkevää saa aikaan, voisi tuota sivelöintiä pensselillä kokeilla. Ilmeisesti ohennetta tarvitaan mukaan, muttei niin paljoa kuin ruskumaalauksessa. RIittäisiköhän jos maaliin lisäisi vain n. 10% ohennetta mukaan?

Maalin ohennussuhteesta on ylipäätään vaikea sanoa mitään tarkkaa. Ohennettava maalihan voi olla purkissa ihan miten paksua tai ohutta tahansa. Puruinen pinta näyttää mielestäni enemmän maalausvirheeltä kuin pintamateriaalin ja maalin väliseltä reagoinnilta. Tosin Keltasirkkusi näyttää tosi hyvältä — onko se maalattu samalla ohennussuhteella ja paineella kuin epäonnistunut Ggl?

[mattih]

Puruinen pinta näyttää mielestäni enemmän maalausvirheeltä kuin pintamateriaalin ja maalin väliseltä reagoinnilta. Tosin Keltasirkkusi näyttää tosi hyvältä — onko se maalattu samalla ohennussuhteella ja paineella kuin epäonnistunut Ggl?

Itsekin epäilin maalausvirhettä epäonnistuneen Gbl:n kanssa, mutta kun ruiskutin samaa maalia Br 103-projektiin, tulos oli sen kanssa huomattavasti parempi, kuten kuvasta näkyy. Gbl ja Br 103 käytetty maali on Surfacer 500 ja Tve4 Surfacer 1000.

Kokeilin maalatessa myös useita eri sekoitussuhteita ja paineita, tosin PRK:lla käyttämäni kompuran paineensäätö asteikon alapäässä on todella hankalaa. Mielestäni parhaan ruiskutuksen sain sekoitussuhteella n. 40% maalia ja 60% ohennetta, ja n.1,2 bar paineella.

[PeS]

Oheisissa kuvissa näkyy valmis Dv12 2501, jonka konepeittojen mastereista näkyy kuvia tämän keskustelun alussa. Veturi on siis kaikkinensa yksilö. Samalla voi havaita uuden ja vanhan värityksen erot — käytetyt punaiset ovat eri RAL-koodituksella.