Palanut talo

Keskustelua radan rakentamisesta, maisemoinnista, ratapihakaavioista, ym.

Valvojat: jhr, Hermanni

Avatar
mudhoney
Lämmittäjä
Viestit: 351
Liittynyt: 12.06.2007 13:32

Palanut talo

Viesti Kirjoittaja mudhoney »

Ostin lokakuun lopussa paketillisen maisematarvikkeita. Mukana tuli pensasaitaa, puita, kaarihalli, odotuskatos ja rikkonainen talo. Koska talosta ei saisi enää ehjän ja asutun näköistä, päätin tehdä siitä rähjäisen, kärsineen ja purkukelpoisen. Ehkäpä tulipalossa vaurioituneen.

Ensi töiksi keskieurooppalainen ulkoasu piti naamioida. Maalasin seinät Revell 16:lla eli hiekalla ja katon uusiksi 37:lla eli tiilenpunaisella. Ennen maalausta rikoin ulkoasua myös tukkimalla kaksi ikkuna-aukkoa styreenilevyn paloilla. Huoneen kattoerkkeristä puuttui kateosa. Miljoonalaatikko pelasti taas, Fallerin "keskeneräinen talo" rakennussarjasta oli jäänyt yli toisen puolikkaan katto, joten sain siitä sahattua tarpeellisen palasen.

Kuva

Jotta malli kestäisi lähempääkin tarkastelua, tulisi rakennuksessa olla jotain sisältöäkin. Niinpä leikkelin pahvista taloon kerrokset ja väliseiniä.

Kuva

Kuva

Pahvin harmaa väri olisi ollut välttävä mutta koska käytössäni oli akryylivärejä, maalasin sisäseinät ja lattiat. Osan ladon punaisella, loput ruosteen värillä.

Käsittelin myös kivijalan. Laastisaumat maalasin valkoisella tussikynällä, jonka jälkeen maalasin tiilet kivenharmaalla akryylivärillä.

Asetinlaitetornin alkuperäisille ikkunoille tuli käyttöä. Silppusin niitä askarteluveitsellä pieniksi paloiksi ja liimasin niitä purkutalon aukkoihin. Niistä osa voisi repsottaa ulospäin tulipalon aiheuttaman paineaallon rikkomana. Sisätilat päätin "somistaa" roskakoria tonkimalla: vaunupuikkojen vanua, muovin kappaleita. Maitoliimalla täppejä ympäri lattiaa ja moskaa keoiksi niihin.

Kuva

Kuva

Sisätilat alkavat olla kunnossa. Tämän jälkeen olisi vuorossa se kaikkein olennaisin asia eli säistäminen / sottaaminen.
Tavoitteena olisi jotain tämän sorttista: http://www.oululehti.fi/?app=NeoDirect& ... 51036ceeb2
Avatar
mudhoney
Lämmittäjä
Viestit: 351
Liittynyt: 12.06.2007 13:32

Re: Palanut talo

Viesti Kirjoittaja mudhoney »

Aloitin sottaamisen tee-se-itse -seoksella. Raaputtelin poltettujen tulitikkujen kärjestä hapettunutta rikkiä ja tuhkaa lasiastian pohjalle. Sekoitin joukkoon hieman vettä, astianpesuainetta pintajännityksen hävittämiseksi sekä maitoliimaa. Seoksesta tulikin turhan vaaleaa.

Kuva

Kuva

Lähdin säistämisen jälkeen käymään askarteluliikkessä ostaakseni mustaa akryyliväriä. Silmääni osuikin Vallejon valmistamia pigmenttejä. http://www.acrylicosvallejo.com/en_US/p ... /family/19 Ostin palaneen mustan väriä ja samalla myös mattaa spraylakkaa. Pitänee suihkutella talo ensin lakalla ja hieroa sitten pigmenttiä haluttuihin kohtiin.
Avatar
mudhoney
Lämmittäjä
Viestit: 351
Liittynyt: 12.06.2007 13:32

Re: Palanut talo

Viesti Kirjoittaja mudhoney »

Vallejon pigmentit tekivät tehtävänsä. Ruiskutin talon päälle ensin mattalakan, jonka päälle kuivapensselöin palaneen mustan pigmenttiä. Tämän jälkeen sidoin pigmentin malliin uudella lakkakerroksella ja annoin kuivua.

Kuva

Kuva
PasiS
Konduktööri
Viestit: 64
Liittynyt: 06.01.2015 10:54

Re: Palanut talo

Viesti Kirjoittaja PasiS »

Ihan onnistuneen näköinen. Ainoa hieman silmään pistävä seikka on valkoiset ikkunankarmit ikkunoissa, joista liekit ovat lyöneet läpi. Pitäisi olla ehkä hieman tummuneet. Tähän tapaan: http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis ... -epaillaan
T:PasiS
Avatar
mudhoney
Lämmittäjä
Viestit: 351
Liittynyt: 12.06.2007 13:32

Re: Palanut talo

Viesti Kirjoittaja mudhoney »

Totta. Pitää käsitellä niitä lisää.
Vastaa Viestiin