Dv12-pari

Keskustelua vetureita, vaunuista, autoista, ym...

Valvojat: jhr, Hermanni

Zimba
Konduktööri
Viestit: 61
Liittynyt: 28.06.2007 19:40

Dv12-pari

Viesti Kirjoittaja Zimba »

Kuva

Päätin, että 4,5 vuotta pikku hiljaa rakentamani Dv12-pienoismallit ovat nyt valmiita. Pienoismallit on tehty oululaisen veturinkuljettaja Seppo Liedeksen 1980-luvulla valamista uretaanirakennussarjoista. Osat on valettu alipainemenetelmällä kaksipuolisia muotteja käyttäen. Eräs erikoisuus on ohjaamon varsin täydellinen sisustus aikataulutelineineen, lämmityspattereineen ja käsienpesulavuaareineen. Sarjasta suoraan kasattava ulkoasu vastaa 1960-luvun vetureita, mutta päätin koota veturit 1980-luvun ulkoasuun. Tämä vaati joitakin toimenpiteitä, näkyvimpänä ehkä ohjaamon päätyoviin avatut ikkunat.

Malli on koottu pääosin pikaliiman avustuksella. Maalaus on tehty kynäruiskulla ja maskaus Tamiyan keltaisilla paperiteipeillä. Pohjamaalauksen suoritin Decovärin tartuntapohjamaalilla. Harmaa alustaväri on Xtracolorin Grauviolett, punainen ja kerma taas Rautatiemuseon pienoismallimaalivalikoimista. Ohjaamossa valikoima Humbrolin sävyjä. Pintaan itse sekoitettu satiinilakka Decovärin kaksikomponenttimatta- ja kiiltävästä lakasta. Säistys on suoritettu tärpätillä ohennetulla Humbrolin tummanharmaalla mattamaalilla sekä englantilaisen Carr'sin pigmenteillä. Ikkunat on 0,1 mm:n muotoon leikattua ja viilattua kirkasta styreeniä, jonka liimasin Microscalen Micro Kristal Klearilla.

Muita vetureihin tekemiäni muutostöitä:
  • Puskimet vaihdoin Saksasta löytämiini oikeantyyppisiin toimiviin jousipuskimiin
  • Esteenraivaajan suuri kytkinaukko on tukittu ja tilalle asensin puskinpalkkiin vetokoukun, joka voidaan tarvittaessa vaihtaa esikuvanmukaiseen ruuvikytkimeen
  • Veturin 2714 pitkän konesuojan höyrynkehittimen pakoputki on poistettu ja samoille nurkille juotiin kahdesta messinkiputkesta pienemmän putken
  • Jäähdyttäjän päälle lisäsin tiheän metalliverkon
  • Vetureiden kaiteet on juotettu 0,5 mm:n ja 0,4 mm:n uushopealangasta
  • 2519:iin lisäsin kuljettajan ja koneapulaisen. Jälkimmäisen käsiin laitoin valokuvapaperille tulostetun, Päivälehden museossa reprotun suuriotsikkoisen iltapäivälehden. Samalla tekniikalla syntyivät myös tuulilasien yläreunassa olevat häikäisyverhot
  • Messinkinumerot ja valmistajalaatat hytin kylkeen löytyivät Mestarimallien valikoimista
  • Tarvittavat siirtokuvat piirsin itse ja tulostutin hollantilaisella Black Lion Decalsilla
  • Uudet moottoritelit umpinaisilla pyöräkerroilla kävin hakemassa ohikulkumatkalla Tenshodon liikkeestä Tokiosta
Sain veturit hyvin pitkälle koottuina talvella 2013. Vetureista oli ajateltu vitriinimalleja: telit oli liimattu kiinteiksi rungon alle eikä moottoritelejä oltu asennettu lainkaan. Konesuojat ja hytit oli liimattu runkoon kiinni ja hyttien ikkunoihin oli levitetty jotakin ikkuna-ainetta. Toisen veturin hytti oli asennettu väärin päin ja toisen veturin rungon osat olivat konesuojiin nähden väärin päin. Kokoamistyön jälki ei ollut kokonaisuutena arvioiden kovinkaan siistiä.

Rakentaminen alkoi siis purkamisella: pikaliiman irroittajaa runsaasti saumoihin ja odottelemaan. Onneksi osat irtosivat toisistaan melko helposti eikä osien rikkoutumisia tapahtunut kovinkaan montaa. Osat olivat pysyneet myös varsin suorina melkein kolmen vuosikymmenen ajan: ainoastaan pidemmän konesuojan sivuseiniä jouduin hieman lämmittämään ja oikomaan. Purkuoperaation jälkeen vetureiden kokoaminen alkoi mukavan vauhdikkaasti ja mielestäni sain aikaan varsin kohtuullista jälkeä verrattuna siihen, millaisia kokoonpanovirheitä saamissani vetureissa oli.

Veturit ovat toimivia malleja ja niitä voidaan käyttää pienoisrautatiellä junien vetämiseen. Motorisointi on tehty kahdella Tenshodon moottoritelillä kummassakin veturissa, yksi moottori pyörittää telin molempia akseleita. Vetokykyä parantamaan sijoitin vetureihin n. 200 g 1 mm:n vahvuista lyijylevyä. Vetureihin asensin ESUn Lokpilot 4-dekooderit, joiden avulla voidaan ohjata digitaalisesti mm. veturin valaistustoimintoja. Vetureissa on toimivat ajovalot, ja ylintä valonheitintä voidaan ohjata erillisenä alemmista puskinvaloista esim. vaihtotöiden aikana. Ohjaamoissa on oma valaistuksensa, joka voidaan tarvittaessa kytkeä päälle. Valaistuksessa käytin n. 1x1 mm:n SMD-ledejä.

Kuva
Veturit esittelevät tässä valaistustaan. 2519:ssä on vaihtotyövalot ja hyttivalaistus, 2714:ssä täydet ajovalot.

Kuva
2714:n takapää. Tästä näkynevät tikkaat, sähköratavaroitustarra, valot, puskimet ja kytkimet.

Kuva
Vetureiden osia purku-urakan jälkeen. Alun perin vetureiden konesuojat ja hytit oli kasattu pikaliimalla, samoin kuin alustan pääkomponentit ja telit. Teleihin oli asennettu tulitikunpätkillä muoviset pyörät ja telit oli vielä liimattu kiinteästi aluskehykseen. Kaikeksi onneksi detaljeja ei oltu ehditty asentaa. Pikaliimatut osat irrotettiin toisistaan ns. debonderia apuna käyttäen. Vielä pitäisi hyttipuoliskot irrottaa, kuten myös telilevyt aluskehyksestä.

Kuva
Moottoritelin muokkaus Dv12-veturiin sopivaksi. Vasemmalla alkuperäinen Tenshodo-moottoriteli, toinen vasemmalta Dv12:n telirunko, johon pyöräkerrat on laakeroitu kiinteästi, seuraavaksi moottorikotelo, jonka akseliväliä on jatkettu levittämällä akseleiden koloja, tämän alla 0,2 mm:n styreenistä tehty täytekappale, jotta moottorin matoruuvit saavat kunnollisen kosketuksen pyöräkertojen hammaspyöriin. OIkealla valmis teli.

Kuva
Rakennussarjan edellinen omistaja oli askarrellut ohjaamoon ikkunoita jonkinlaisella ikkunantekoaineella hieman huonolla menestykselä. Millään liuottimella aine ei lopulta lähtenyt pois, vaan hoidin irroituksen täysin mekaanisesti repimällä. Hyvin siististi onneksi irtosi.

Kuva
Näin syntyy hytin oveen ikkuna. Vasemmalla on piirretty nurkkapyöristysten keskilinjat ja porattu reiät 1 mm:n terällä. Keskellä on jo sahattu karkeasti ikkuna-aukko lehtisahalla. Oikealla neulaviilalla viimeistelty ikkuna-aukko. Vielä tehdään ikkunalasille tiiviste 0,3 mm:n messinkilangasta.

Kuva
Hytin päätyseinän tikas juotettuna. Jigi on tehty puolen millin alumiinipellistä. Tinan juoksutetta on vähän osan ympärillä. Tikkaiden materiaali on 0,4 mm:n uushopealanka.

Kuva
25-sarjalaisen ohjaamo kaikessa karuudessaan. Koneapulainen näkyy löytäneen käsiinsä jo Ilta-Sanomat.

Lisäkuvia projektista voi vakoilla täältä: https://sim.1g.fi/kuvat/Sr12/2714+ja+2519/
Avatar
Jaska
Asemapäällikkö
Viestit: 585
Liittynyt: 09.01.2007 10:58

Re: Dv12-pari

Viesti Kirjoittaja Jaska »

Hieno lopputulos!
Vastaa Viestiin