20 euron vai 1,5 euron vaihdemoottori!

Keskustelua radan ja rakennusten sähköistämisestä. Digitaali / analogi järjestelmistä, vaihdemoottoreista ym.

Moderators: jhr, Hermanni

TrainSam

20 euron vai 1,5 euron vaihdemoottori!

Post by TrainSam »

Koska raha ja lompakko näyttelevät tässä harrastuksessa hyvin suurta osaa, pyrin aina löytämään jonkinlaista halvempaa ratkaisua pienoisrautatieongelmiin. En tosin aina, mutta useimmiten. Tällaisia halvempia ratkaisuja ovat olleet esimerkiksi ovimaton käyttäminen ratapohjana korkin asemesta. Toinen ratkaisu rahan säästöön on kaupallisten vaihdemoottorien korvaaminen sähkömoottoreilla. Minulla ei tässä ole antaa nyt linkkiä tämän ratkaisun keksijälle, enkä edes tiedäkään kenelle kunnia kuuluu, mutta Juhani Telimaan sivustolta tämän ratkaisun keksin.

Siis hei kamoon! Kannattaako maksaa 20 euroa kaupallisesta vaihdemoottorista vai ostaako esimerkiksi Tampereelta Bebekistä 1,5 eurolla 3 voltin pieniä sähkömoottoreita. Tein oman ratkaisuni ja ostin Bebekin sähkömoottoreita kymmenen kappaletta eli 15 euroa yhteensä.

Telimaan sivuilta sitten hyvä ohjeet kuvilla ja menoksi.

Vaihdemoottorin sijoitin styroksiin vaihteen alle siten, että vaihteesta pistin pienen naulan vaihdevivun alle. Aivan niin helposti vaihdemoottorin asentaminen ei onnistunut. Monesti kokeilin erilaisia ratkaisuja melkein hulluuden partaalla, kunnes luovutin ja kokeilin sitä ensimmäistä, eli Telimaan ratkaisua.

Olen myös ostanut muuntajan, josta saa erivolttisia jännitteitä, myös kolmen voltin. Näin ollen vaihteille tulee oma muuntajansa ratamuuntajien sijasta.
jhr
Asemapäällikkö
Posts: 409
Joined: 07.02.2006 18:34

Post by jhr »

Mulla on vielä edessä tuo vaihdemoottorien rakentaminen. Elikkäs, kun käännät vaihteen toiseen asentoo, jääkös silloin virta päälle moottoriin? Mitenkähän tämän selostais....onko kokoajan moottorissa virta esim "oikealle" mikä pitää vaihteen oikealla? Moottorihan pyrkii koko ajan pyörimän kun siinä on virta eli tässä tapauksessako virta on, mutta pyöriminen estetty?
Sainkohan selitettyä mahdollisimman hankalasti....
TrainSam

Vaihdemoottorista

Post by TrainSam »

Sait selitettyä sen ihan hyvin. Olen käyttänyt kaksinapaisia on-off-on-kytkimiä (ei mom). Se miten johdot vedetään kytkimessä onkin sitten toinen juttu eikä mulla ole siitä tässä esittää mitään kuvaa. Kytkin ei siis ole mom-kytkin, eli on-asennosta täytyy itse palauttaa off-asentoon, eli ei palaudu itsestään. Virtaa moottorissa on siis vain kun kytkin on on-asennoissa.
Last edited by LOK on 16.12.2017 19:41, edited 1 time in total.
Reason: Off-topic kirjoittajan nyttemmin kadonneesta kotisivusta poistettu.
User avatar
Jaska
Asemapäällikkö
Posts: 585
Joined: 09.01.2007 10:58

Post by Jaska »

Täällä on Telimaan Juhan sivun ohje:

http://www.dlc.fi/~jte/Junat/Vaihteet.html

Mun työkaluilla jää tuo alumiininen runko-osa tekekättä, mutta jos sen voisi korvata muotoillulla puupalikalla toimintavarmuuden kärsimättä, niin sitten tuota voisi harkita. Hyvä puoli ehdottomasti, että virtaa ei tarvi pitää koko ajan päällä. Annetan vain lyhyet pulssit tasavirtaa sopivalla jännitteellä ja napaisuuden vaihto kääntää suunnan. Moottori lukkiutuu ääriasennossa, koska metallilanka joutuu hiukan taipumaan pyörähdyksen keskikohdan yli. Viksu systeemi. Ei taida pitää kovaa ääntäkään, vaikka vaihtaa varmaan epärealistisen nopeasti tuon vaihteen asennon.
jhr
Asemapäällikkö
Posts: 409
Joined: 07.02.2006 18:34

Post by jhr »

Kattelin kans, että miten mahollisesti sais työstettyä se kulmikkaan palan....jos ei sitten vaikkapa K-raudasta löytyis jotain sinnepäin olevaa mihin vois porata ylimääräsiä reikiä.

Telkkusin tuossa sateliittilautasen kanssa ja siihen k-raudasta löysin aivan muuhun tarkotukseen olevia palikoita millä sain sen partsin kaiteeseen kiinni, ja hyvin toimii :)